Suomen kansallismuseon urut

Nauvon positiivi

Nauvo oli en­simmäinen maalaisseurakunta, jolla oli kirkossa urut. Mahdollisesti ne ostettiin peräti jo noin vuonna 1595 Naantalin luostarikirkosta, sillä luos­tari lakkautettiin 1500-luvun lopussa. Itse soitin oli kuitenkin van­hempi. On jopa esitetty ajatus, että se oli rakennettu jo noin vuonna 1520. 

Sitä kuka rakensi Nauvon kirkon ensimmäiset urut ei tiedetä. Jälkiä uruista on Nauvon kirkon asiakirjoissa vuodelta 1656, kun viimeinen osamaksu suoritettiin. Inventaarioluettelossa vuodelta 1658 mainitaan urut, jotka ilmeisesti eivät olleet tyydyttävässä kunnossa, sillä vuodelta 1659 on kirjoissa merkitty lahjoitus tarkoitukseen ”Orghbygg­ning­en”, ja urkukassa on saanut lisää varoja samana vuonna. 

Sitä kuka tai ketkä ne ovat rakentaneet ei ole voitu saada selville. Urkujen ikä on määritelty tyylihistoriallisten kriteerien ja dendrokronologisten tutki­mus­ten perusteella. Vuonna 1664 ne saivat paikkansa pohjoisen pitkän seinän parvelta saarnatuolin ja sakastinoven välistä. Tätä vuotta pide­tään myös urkujen rakennusvuotena. Juhani Marti­kainen on väitös­kir­jassaan osoittanut, että urut olivat uudisrakennus, joissa käytettiin osia vanhoista uruista. 

Parven kantopalkki ensimmäisen ja toisen pylvään välissä kuorista katsottuna on vielä tallella. Palkissa on ruotsinkielinen teksti Psalmista 113:1–3 (Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat! Siunat­tu olkoon Herran nimi nyt ja aina! Idän ääriltä kaukaiseen länteen saak­ka kaikukoon Herran nimen ylistys!) Urkujen sijoitusta alettiin 1680-luvulla pitämään huonona, mutta läntinen parvi rakennettiin vasta 1740-luvulla. Vuonna 1749 urut siirrettiin sinne.

Uruilla oli aluksi viisi äänikertaa ja yksi sormio. Jalkio puuttuu. Sormio näyttää alkavan suuren oktaavin E:stä, mutta se ei pidä paikkansa.  Kyseessä on nk. lyhyt oktaavi, mikä tarkoittaa, että äänialue on C, D, E, F, G, A, B–c3. Alakoskettimien pinta on puksipuuta ja yläkoskettimet on päällystetty 1,5 mm:n paksuisella eebenpuulla. 

Uruilla ei ole 8-jalkaista äänikertaa, kysymys on pienistä pilleistä. Vuonna 1992 soittimen pillit siirrettiin tilapäiseen ilmalaatikkoon ja nii­den sointu nauhoitettiin noin tunnin pituiseen ohjelmaan. Silloin voitiin todeta, että sointu oli kuulas ja kirkas. Urkujen pillit osoittivat, että soitin kuului 1600-luvun pohjoiseurooppalaiseen urkuperinteeseen.

Nauvon positiivin dispositio: 

Principal 2' (julkisivuäänikerta)

Gedackt 4'

Oktava 2'

Kvinta 3'

Oktava 1'

Scharf 2x (Carl Lenninghin lisäys 1746)

Urut, joita kutsutaan Nauvon positiiviksi, ovat vuodesta 1915 olleet Suo­men Kansallismuseossa Helsingissä. Vielä 1960-luvun alkupuolella niillä soitettiin konsertti, mutta nykyään ne eivät ole soittokunnossa. Urkujen soittokuntoisiksi saattamiseen riittänee vain yhden ilmakanavan kytkeminen. Nauvon positiivi on arvokas, sillä se on Suomen vanhin säilynyt urkusoitin.

Nauvon positiivi on nykyään museoituna. Yllä oleva teksti kertoo lyhyesti Suomen vanhimmista säilyneistä uruista.

Tarkempia tietoja soittimesta löytyy Juhani Martikaisen ruotsinkielisen väitöskirjan sivuilta 27-52. Sivulla 28 on kuva uruista.